Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Tuntuu, ettei ajattele kovin syvällisiä nykyään.

Toivo - onko se haalistunut? Ehkä hieman. Vaikka kovasti yritän ajatella positiivisesti, niin jostain se melankolia kumpuaa. Aika kuluu hitaasti. Olisipa jotain tekemistä.. Kulutan aikaani kuuntelemalla kaunista mutta surullista musiikkia. Johtuukohan tämä haikea oloni siitä?

Sitten havahdun! Ulkona on KEVÄT! Aurinko paista niin kauniisti siniseltä taivaalta. Ei ole syytä eikä aikaa murehtimiseen. Muuttolinnut palaavat tänne pohjolaan, puoli kuuta peipposesta. Kohta on kesä.. Ihanaa! Kesä, kesäloma ja Faith No Moren Kaisaniemen keikka. Onpahan jotain mitä odottaa!

10 päivää vielä piinailuja edessä, ennenkuin tiedämme Vappu-projektin vastauksen minun osaltani. Joskus olisin sanonut, että haluan pikakelata nämä päivät eteenpäin. Mutta nyt oikeastaan haluankin vain nauttia jokaisesta päivästä ja elää jokaisen hetken. Haluan kerätä muistoja, olla läsnä läheisteni elämässä, enkä vain hautoa mielessäni piinapäiviä. Haluan haistella kevään tuoksuja, kuunnella puiden huminaa metsässä. Haluan soittaa äidille ja kysyä mitä hänelle kuuluu. Haluan katsoa kuinka viimeisetkin lumen rippeet sulavat takapihaltamme. Haluan mennä anopin luokse kahville. Haluan käydä jumpassa ja haluan nähdä pitkästä aikaa läheistä ystävääni. Haluan herätä aamuisin hymy huulilla uuteen päivään ja muiskauttaa miehelle suukon otsalle.

Siinähän se on, hyvä suunnitelma piinapäiville!