Poika syntyi sunnuntaina rv41+2. Hän on kaunis, täydellinen, ihana. 

Poistun tästä blogista takavasemmalle. Kiitos ja kumarrus!

Hei pitkästä aikaa!

Kiitos EmmyAuroralle, kun olit käynyt kyselemässä kuulumisia! Täällä ollaan otsikon mukaan vielä yhtenä kappaleena. Laskettu aikahan oli eilen, eikä vielä ole mitään merkkejä, että vauva päättäisi tulla maailmaan.

Raskausaika on mennyt hyvin, ilman erikoisia ongelmia. Närästyksistä, turvotuksesta, raskausarvista ja liitoskivuista en viitsi edes valittaa. Huolta on piisannut, kun liikkeet alkoivat tuntua vasta tosi myöhään (joskus rv22+), sitten on huolettanut, liikkuuko vauva tarpeeksi, mikä on tarpeeksi ja niin edelleen. Olen liikuttunut niin monta kertaa kyyneliin, olenko se oikeasti MINÄ jolle nämä asiat tapahtuvat, saanko MINÄ äitiyspakkauksen, äitiysrahapäätöksen, saanko MINÄ jäädä äitiyslomalle..

Kovasti odotan, että saan hänet syliin. Onneksi ei tarvitse enää pitkään odottaa. Tulen sitten vielä kertomaan kuka sieltä tulikaan!

Kaikille ihanille lukijoille oikein todella paljon onnea vuodelle 2010!

Päivitystä pitkästä aikaa.

Viikot alkuraskauden ultran jälkeen ovat olleet todella piinaavia. Oireet ovat olleet minimaalisia, pääosin väsymystä, joka ei sekään ole aivan ylitsepääsemätöntä. Tissien turvotus lakkasi jossain vaiheessa, ja sekös aiheutti murehtimista. Sairastin oksennustaudin, jota aluksi luulin raskauspahoinvoinniksi, mutta kun tauti meni nopeasti ohi ja mieskin sen sairasti, niin tajusin, ettei tainnut olla siitä kyse.. Olo on siis ollut todella epävarma tämän raskauden suhteen. En ole uskaltanut antaa itselleni lupaa nauttia yhtään. Jos tämä raskaus olisi alkanut helpommin, tai jos en olisi koskaan kokenut keskenmenoa, niin luultavasti olisin autuaan tietämätön ja en ehkä murehtisi niin paljoa.

Eilen kuitenkin oli viimein ensimmäinen neuvolakäynti: Neuvolatäti oli ensinnäkin aivan ihana ihminen. Juteltiin pitkät pätkät oireista tai oireettomuudesta. Otettiin verikokeita, pissanäytteitä, mitattiin verenpainetta. Saatiin paljon materiaalia. En saanut saarnaa ylipainosta, huh! Mutta tietenkin joudun sokerirasitustestiin sitten myöhemmin - mikä on minusta vaan hyvä asia, on tosi hyvä että raskaanaolevien terveyttä valvotaan ja tuota (raskausajan) sokeritaudin puhkeamista varsinkin. Lopuksi terkka kysyi, haluammeko kuunnella sydänääniä. Halusimme, ja kiipesin pöydälle. Terkka etsi ja etsi dopplerilla. Tuntui että siinä kesti ikuisuus, kunnes sitten se maailman paras jumputus alkoi kuulumaan monitorin kautta. Syke oli välillä jopa 170, enimmäkseen kuitenkin alle. Huh mikä helpotus! Terkka kysyi, ehdinkö jo huolestua? No ehdin!!

Tänään oli sitten heti niskaturvotusultra. Niskaturvotusta oli 0.8mm. Pikkuisella oli mittaa 34mm, vastasi viikkoja 10+2 (kun menkoista laskettuna olisi 10+6). Lääkäri ei sanonut mitään erikoista, joten kai siellä kaikki oli kunnossa. Oli mukava nähdä jo vähän tarkempi kuva, pikku kädet ja jalat jotka heilahtivat silloin tällöin. Ultran jälkeen kävin vielä antamassa verikokeen sitä veriseulaa varten.

Nyt ehkä pikkuhiljaa alan uskoa, että raskaana tässä ollaan. Pian on 12 viikkoa täynnä ja uskallamme alkaa kertomaan ilouutista läheisille. Tämän blogin ylläpitäminen loppuu, koska en halua tästä raskausblogia. Haluan kiittää kaikkia teitä ihania ihmisiä, jotka olette lukeneet ja/tai kommentoineet näitä kirjoituksiani. Vertaistuki on ollut äärimmäisen tärkeää. Olen sanattoman onnellinen, että saan jakaa teidän kanssanne myös nämä hyvät uutiset. Jatkan varmasti pyörimistä blogien maailmassa.

Kiitos ja kumarrus!

Ei ole tehnyt mieli kirjoitella viime aikoina. Ei ole uskaltanut toivoa, ei ole uskaltanut olla toivomatta. Oireita on edelleen ollut minimaalisesti, päällimmäisenä tissikipu ja väsymys. No, eilen tein sitten TAAS vaihteeksi raskaustestin - VIRHE! Se viiva nimittäin ei ollutkaan enää yhtä vahva. Siis se oli vahvasti positiivinen testi, mutta ei yhtä vahva kuin aiemmin.. Voi että mä murehdin koko eilisen päivän ja illan. Itkeä pillitin miehelle, että senkin pitää nyt vaan valmistautua siihen, ettei tänään ultrassa kaikki olekkaan hyvin.

Mies kuitenkin jaksoi olla positiivinen. Hän oli varma, että kaikki on hyvin. Yritin ajatella että tänäänhän se saadaan selville, mitäpä sitä murehtimaan.. Mutta kun on luonteeltaan hieman murehtivainen niin minkäs sille voi. Tänään ei ajatukset pysyneet kasassa ollenkaan, jännitti ihan älyttömästi, kello kävi hi-taas-ti. Pyörrytti ja pelotti. Töiden jälkeen menimme sitten ultraan samalle lapsettomuuslääkärille jolla olimme käyneet aiemmin.

Lääkäri onnitteli heti kättelyssä, että nytkö on tärpännyt. Olin ihan vaikeana, koska pelkäsin pahinta. Kyseli miten olen voinut ja niin edelleen. Ja sitten housut pois ja hoitopöydälle. Ultran ruudulle tuli näkyviin pikkuinen papu, mutta olin ihan varma, ettei siltä mitään sydänääniä enää näy.. Kunnes lääkäri laittoi kaiuttimen päälle. Jumpsuti-jumpsuti-jumpsuti. En eka tajunnut mistä oli kysymys, kunnes lääkäri sanoi, että "Tämä ei ole sitten todellakaan ole sinun syke". Siellä se kaveri siis oli, elossa, syke 147, vastasi viikkoja 7+5 (menkoista laskettuna 7+4). Kaikki näytti siltä miltä piti. Huh mikä helpotus ja onnen hetki: En varmaan ikinä ole kuullut niin ihanaa ääntä kuin se sydämen syke.

Tänään on se päivä. Tänään olen yhtä pitkällä raskaudessa kuin viimeksi. Viimeksi tänä päivänä alkoi kova kipu ja vuoto, ja kun tein testin, se näytti enää haaleaa viivaa.

Tein aamulla testin, se näytti onneksi edelleen vahvaa viivaa. Eli näillä näkymin pääsen tässä raskaudessa ainakin hieman pidemmälle. Olen niin kiitollinen jokaisesta päivästä. Edelleenkin olen todella oireeton - väsymys, tissikipu ja turvotus ovat ainoita mitkä poikkeavat normaalista. Jos kaikki on hyvin, niin vau.fi-laskurin mukaan eilen olisi sydän alkanut lyömään. Ultra-aika on varattu, se on viikon päästä tiistaina. Sinne asti saa piinailla. Onko siellä ketään? Onko siellä ketään elossa?

What does your heart tell you?
That Frodo is alive. Yes. Yes, he's alive.