Sain siis kesällä keskenmenon, varhaisen tosin. Olimme tienneet reilun viikon ajan siitä salaisuudesta, että meistä olisi tulossa äiti ja isä. Mutta jokin meni pieleen, ja meistä ei tullutkaan.

Jotenkin tuntuu että tämä lapsettomuus on kuin kylmä ja syvä vesi, johon kangistaa jäsenet, ja tuntuu että jalat ei yllä pohjaan ja pelottaa että hukkuu. En vielä haluaisi hukkua lapsettomuuteen, että kaikki ajatukset pyörivät vain sen ympärillä.. Mies jo ehdotti että tarviisin ammattiapua. Mutta suru on surtava, ei tämä nyt vielä niin tavatonta ole. Ja viikonlopun jälkeen viimeinkin tuntuu että voin hengittää eikä ahdista niin paljoa - sain varmaan suurimman möykyn itkettyä ulos.. Siis minua ei enää itketä se keskenmeno ja menetys, vaan tämä pelko siitä että meillä ei enää koskaan tärppää.  Vaikka viimeksikin tärppäsi silloin kun ei ees uskonu sen olevan mahollista.. Pitäs vaan ottaa rennosti ja silleen, mutta kuinkas osaa? Pitäs olla niin paljo muuta aateltavaa..
Mutta kun ikävä on kova. Ei vaan jaksaisi yrittää ja pettyä, mutta ei uskalla olla yrittämättäkään. VOi että kumpa mekin saisimme oman lapsen!

Noihin aikoihin eräs läheinen ihminen ilmoitti, että heille tulee vauva. "Onnistui eka yrittämällä", hän sanoi. Meillä olisi ollut laskettu aika aika lähellä toisiaan. Vedin tekohymyn naamalleni ja onnittelin. Sivulauseessa sanoin, että meille ei valittettavasti ole vieläkään tulossa vauvaa. Hän vain sanoi "No, kyllä se siitä!". Olisin halunnut kiljua! Hymyilin vain, että niinhän se on.

Kummallista, että ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, miltä lapsettomista tuntuu. Eräskin raskaana oleva ystäväni vuodatti minulle, kuinka hänen lapsettomuudesta kärsivä kaverinsa oli niin loukkaantunut kun hän oli kertonut raskaudestaan. "Mä luulen, että meillä tärppäsi sen takia, koska ei otettu mitään stressiä. Nämä "Makkoset" harrastavat seksiä kalenterin mukaan, eikai kukaan voi sillon tulla raskaaksi jos ottaa asian niin vakavissaan" hän sanoi. Niinpä niin. Ei saisi ottaa liian vakavasti, ei nyt ainakaan kannata sitä kalenteria tuijottaa.

Luulen, että kaikki lapsettomuudesta kärsivät ovat saaneet kuulla miljoonia ajattelemattomuuksia. Ja tulevat kuulemaan aina, se ei varmaan muutu ikinä.