Päivitystä pitkästä aikaa.

Viikot alkuraskauden ultran jälkeen ovat olleet todella piinaavia. Oireet ovat olleet minimaalisia, pääosin väsymystä, joka ei sekään ole aivan ylitsepääsemätöntä. Tissien turvotus lakkasi jossain vaiheessa, ja sekös aiheutti murehtimista. Sairastin oksennustaudin, jota aluksi luulin raskauspahoinvoinniksi, mutta kun tauti meni nopeasti ohi ja mieskin sen sairasti, niin tajusin, ettei tainnut olla siitä kyse.. Olo on siis ollut todella epävarma tämän raskauden suhteen. En ole uskaltanut antaa itselleni lupaa nauttia yhtään. Jos tämä raskaus olisi alkanut helpommin, tai jos en olisi koskaan kokenut keskenmenoa, niin luultavasti olisin autuaan tietämätön ja en ehkä murehtisi niin paljoa.

Eilen kuitenkin oli viimein ensimmäinen neuvolakäynti: Neuvolatäti oli ensinnäkin aivan ihana ihminen. Juteltiin pitkät pätkät oireista tai oireettomuudesta. Otettiin verikokeita, pissanäytteitä, mitattiin verenpainetta. Saatiin paljon materiaalia. En saanut saarnaa ylipainosta, huh! Mutta tietenkin joudun sokerirasitustestiin sitten myöhemmin - mikä on minusta vaan hyvä asia, on tosi hyvä että raskaanaolevien terveyttä valvotaan ja tuota (raskausajan) sokeritaudin puhkeamista varsinkin. Lopuksi terkka kysyi, haluammeko kuunnella sydänääniä. Halusimme, ja kiipesin pöydälle. Terkka etsi ja etsi dopplerilla. Tuntui että siinä kesti ikuisuus, kunnes sitten se maailman paras jumputus alkoi kuulumaan monitorin kautta. Syke oli välillä jopa 170, enimmäkseen kuitenkin alle. Huh mikä helpotus! Terkka kysyi, ehdinkö jo huolestua? No ehdin!!

Tänään oli sitten heti niskaturvotusultra. Niskaturvotusta oli 0.8mm. Pikkuisella oli mittaa 34mm, vastasi viikkoja 10+2 (kun menkoista laskettuna olisi 10+6). Lääkäri ei sanonut mitään erikoista, joten kai siellä kaikki oli kunnossa. Oli mukava nähdä jo vähän tarkempi kuva, pikku kädet ja jalat jotka heilahtivat silloin tällöin. Ultran jälkeen kävin vielä antamassa verikokeen sitä veriseulaa varten.

Nyt ehkä pikkuhiljaa alan uskoa, että raskaana tässä ollaan. Pian on 12 viikkoa täynnä ja uskallamme alkaa kertomaan ilouutista läheisille. Tämän blogin ylläpitäminen loppuu, koska en halua tästä raskausblogia. Haluan kiittää kaikkia teitä ihania ihmisiä, jotka olette lukeneet ja/tai kommentoineet näitä kirjoituksiani. Vertaistuki on ollut äärimmäisen tärkeää. Olen sanattoman onnellinen, että saan jakaa teidän kanssanne myös nämä hyvät uutiset. Jatkan varmasti pyörimistä blogien maailmassa.

Kiitos ja kumarrus!