Poika syntyi sunnuntaina rv41+2. Hän on kaunis, täydellinen, ihana. 

Poistun tästä blogista takavasemmalle. Kiitos ja kumarrus!

Hei pitkästä aikaa!

Kiitos EmmyAuroralle, kun olit käynyt kyselemässä kuulumisia! Täällä ollaan otsikon mukaan vielä yhtenä kappaleena. Laskettu aikahan oli eilen, eikä vielä ole mitään merkkejä, että vauva päättäisi tulla maailmaan.

Raskausaika on mennyt hyvin, ilman erikoisia ongelmia. Närästyksistä, turvotuksesta, raskausarvista ja liitoskivuista en viitsi edes valittaa. Huolta on piisannut, kun liikkeet alkoivat tuntua vasta tosi myöhään (joskus rv22+), sitten on huolettanut, liikkuuko vauva tarpeeksi, mikä on tarpeeksi ja niin edelleen. Olen liikuttunut niin monta kertaa kyyneliin, olenko se oikeasti MINÄ jolle nämä asiat tapahtuvat, saanko MINÄ äitiyspakkauksen, äitiysrahapäätöksen, saanko MINÄ jäädä äitiyslomalle..

Kovasti odotan, että saan hänet syliin. Onneksi ei tarvitse enää pitkään odottaa. Tulen sitten vielä kertomaan kuka sieltä tulikaan!

Kaikille ihanille lukijoille oikein todella paljon onnea vuodelle 2010!

Päivitystä pitkästä aikaa.

Viikot alkuraskauden ultran jälkeen ovat olleet todella piinaavia. Oireet ovat olleet minimaalisia, pääosin väsymystä, joka ei sekään ole aivan ylitsepääsemätöntä. Tissien turvotus lakkasi jossain vaiheessa, ja sekös aiheutti murehtimista. Sairastin oksennustaudin, jota aluksi luulin raskauspahoinvoinniksi, mutta kun tauti meni nopeasti ohi ja mieskin sen sairasti, niin tajusin, ettei tainnut olla siitä kyse.. Olo on siis ollut todella epävarma tämän raskauden suhteen. En ole uskaltanut antaa itselleni lupaa nauttia yhtään. Jos tämä raskaus olisi alkanut helpommin, tai jos en olisi koskaan kokenut keskenmenoa, niin luultavasti olisin autuaan tietämätön ja en ehkä murehtisi niin paljoa.

Eilen kuitenkin oli viimein ensimmäinen neuvolakäynti: Neuvolatäti oli ensinnäkin aivan ihana ihminen. Juteltiin pitkät pätkät oireista tai oireettomuudesta. Otettiin verikokeita, pissanäytteitä, mitattiin verenpainetta. Saatiin paljon materiaalia. En saanut saarnaa ylipainosta, huh! Mutta tietenkin joudun sokerirasitustestiin sitten myöhemmin - mikä on minusta vaan hyvä asia, on tosi hyvä että raskaanaolevien terveyttä valvotaan ja tuota (raskausajan) sokeritaudin puhkeamista varsinkin. Lopuksi terkka kysyi, haluammeko kuunnella sydänääniä. Halusimme, ja kiipesin pöydälle. Terkka etsi ja etsi dopplerilla. Tuntui että siinä kesti ikuisuus, kunnes sitten se maailman paras jumputus alkoi kuulumaan monitorin kautta. Syke oli välillä jopa 170, enimmäkseen kuitenkin alle. Huh mikä helpotus! Terkka kysyi, ehdinkö jo huolestua? No ehdin!!

Tänään oli sitten heti niskaturvotusultra. Niskaturvotusta oli 0.8mm. Pikkuisella oli mittaa 34mm, vastasi viikkoja 10+2 (kun menkoista laskettuna olisi 10+6). Lääkäri ei sanonut mitään erikoista, joten kai siellä kaikki oli kunnossa. Oli mukava nähdä jo vähän tarkempi kuva, pikku kädet ja jalat jotka heilahtivat silloin tällöin. Ultran jälkeen kävin vielä antamassa verikokeen sitä veriseulaa varten.

Nyt ehkä pikkuhiljaa alan uskoa, että raskaana tässä ollaan. Pian on 12 viikkoa täynnä ja uskallamme alkaa kertomaan ilouutista läheisille. Tämän blogin ylläpitäminen loppuu, koska en halua tästä raskausblogia. Haluan kiittää kaikkia teitä ihania ihmisiä, jotka olette lukeneet ja/tai kommentoineet näitä kirjoituksiani. Vertaistuki on ollut äärimmäisen tärkeää. Olen sanattoman onnellinen, että saan jakaa teidän kanssanne myös nämä hyvät uutiset. Jatkan varmasti pyörimistä blogien maailmassa.

Kiitos ja kumarrus!

Ei ole tehnyt mieli kirjoitella viime aikoina. Ei ole uskaltanut toivoa, ei ole uskaltanut olla toivomatta. Oireita on edelleen ollut minimaalisesti, päällimmäisenä tissikipu ja väsymys. No, eilen tein sitten TAAS vaihteeksi raskaustestin - VIRHE! Se viiva nimittäin ei ollutkaan enää yhtä vahva. Siis se oli vahvasti positiivinen testi, mutta ei yhtä vahva kuin aiemmin.. Voi että mä murehdin koko eilisen päivän ja illan. Itkeä pillitin miehelle, että senkin pitää nyt vaan valmistautua siihen, ettei tänään ultrassa kaikki olekkaan hyvin.

Mies kuitenkin jaksoi olla positiivinen. Hän oli varma, että kaikki on hyvin. Yritin ajatella että tänäänhän se saadaan selville, mitäpä sitä murehtimaan.. Mutta kun on luonteeltaan hieman murehtivainen niin minkäs sille voi. Tänään ei ajatukset pysyneet kasassa ollenkaan, jännitti ihan älyttömästi, kello kävi hi-taas-ti. Pyörrytti ja pelotti. Töiden jälkeen menimme sitten ultraan samalle lapsettomuuslääkärille jolla olimme käyneet aiemmin.

Lääkäri onnitteli heti kättelyssä, että nytkö on tärpännyt. Olin ihan vaikeana, koska pelkäsin pahinta. Kyseli miten olen voinut ja niin edelleen. Ja sitten housut pois ja hoitopöydälle. Ultran ruudulle tuli näkyviin pikkuinen papu, mutta olin ihan varma, ettei siltä mitään sydänääniä enää näy.. Kunnes lääkäri laittoi kaiuttimen päälle. Jumpsuti-jumpsuti-jumpsuti. En eka tajunnut mistä oli kysymys, kunnes lääkäri sanoi, että "Tämä ei ole sitten todellakaan ole sinun syke". Siellä se kaveri siis oli, elossa, syke 147, vastasi viikkoja 7+5 (menkoista laskettuna 7+4). Kaikki näytti siltä miltä piti. Huh mikä helpotus ja onnen hetki: En varmaan ikinä ole kuullut niin ihanaa ääntä kuin se sydämen syke.

Tänään on se päivä. Tänään olen yhtä pitkällä raskaudessa kuin viimeksi. Viimeksi tänä päivänä alkoi kova kipu ja vuoto, ja kun tein testin, se näytti enää haaleaa viivaa.

Tein aamulla testin, se näytti onneksi edelleen vahvaa viivaa. Eli näillä näkymin pääsen tässä raskaudessa ainakin hieman pidemmälle. Olen niin kiitollinen jokaisesta päivästä. Edelleenkin olen todella oireeton - väsymys, tissikipu ja turvotus ovat ainoita mitkä poikkeavat normaalista. Jos kaikki on hyvin, niin vau.fi-laskurin mukaan eilen olisi sydän alkanut lyömään. Ultra-aika on varattu, se on viikon päästä tiistaina. Sinne asti saa piinailla. Onko siellä ketään? Onko siellä ketään elossa?

What does your heart tell you?
That Frodo is alive. Yes. Yes, he's alive.

Blogin otsikko ei voisi olla kuvaavampi alkuraskauden hermoilijalle. Aluksi plussatestin jälkeen oli suuren toivon hetki. Viimeinkin! Toivottavasti tämä menee hyvin! Olin silloin positiivisella mielellä.

Mutta menneisyys, aikaisempi keskenmeno ja pitkä odotuksen odotus on jättänyt jälkensä. En sittenkään uskalla ihan täysillä nauttia. Ja mitä lähemmäksi tulee se hetki, jolloin keskenmeno viimeksi alkoi spontaanisti, sitä hermostuneempi olen. Tämä on yhtä piinailua pahimmillaan! Olen tehnyt varmistusraskaustestejä tasaisin välein, viimeksi tänä aamuna, koska olen huolissani oireiden vähyydestä. Raskaustesti näyttää yhä vahvempaa viivaa. (Olen säästänyt kaikki vanhat testit, joten voin vertailla niitä keskenään, ovatko viivat vahvempia vai heikompia.. säälittävää!) En ole vieläkään uskaltanut varata alkuraskauden ultraa, en ole uskaltanut soittaa neuvolaan. En uskalla nauttia tästä raskaudesta. Voi, mä niin toivon että kaikki menee tällä kertaa hyvin!

Mietin, mistä johtuu toispuoleinen nipistely. Aivan kuin olisi munasarjoja pakottaisi oikealta puolelta. Kun minut ultrattiin tässä kierrossa josta raskauduin, lääkäri sanoi, että oikealla ei ole mitään aktiviteettia vaan ovulaatio tulee tapahtumaan vasemmalta. Miksi sitä oikeaa puolta sitten vihloo? Tietääkö kukaan? Mielessä vilisee kaikki kauhukuvat kystasta kohdunulkoiseen raskauteen.

Ja tämä turvotus! Loppuuko se ollenkaan koskaan? Maha on niin pallona, varsinkin iltaisin. Vyö kiristää iltapäivästä niin, että on vaikea istua, ellei käy löysäämässä vyötä.

Tämmöistä piinailua tällä kertaa!

Mafaldan blogissa on startannut uusi hieno projekti. Suosittelen lämpimästi siihen osallistumista. Projektissa saa vertaistukea, on kiva jännittää yhdessä muiden kanssa ja sitä mukaa saa tukea omaan piinailuun. Siis kipinkapin osallistumaan!

Omasta olotilasta ei kummempaa. Ei ole oikein mitään oireita. Nukkuminen on ihanaa varsinkin päiväunien nukkuminen. Iltaisin vähän viluttaa, janottaa ja pissattaa ehkä enemmän, tissit on kipeet.. mutta muuten ollaan aika oireettomia. En ole vielä uskaltanut soittaa neuvolaan, enkä ole vielä varannut varhaisultraakaan. Ehkä sen jonnekkin parin viikon päähän uskaltaa varata.. joskus loppuviikosta.

Viivat ovat vahvistuneet päivä päivältä. Tänään on kuukautiset virallisesti myöhässä.

Välillä on epätodellinen olo, ja välillä epäilen noitä raskaustestejä. Entä jos ne on viallisia tai jotain pilailutuotteita? Hulluja ajatuksia, tiedän. Minkäs sille voi. Liian monta negaa on tullut elämänsä aikana testattua.

Tästähän se piina vasta alkaakin. Piinailua siihen asti, että saa varmistuksen, että siellä on elämää oikeassa paikassa. Piinailua sen jälkeen etappi etapilta eteenpäin. Olen kuitenkin erittäin toiveikas. Positiivisella mielellä eteenpäin, aikakin menee paremmin kuin murehtiessa.

Emme ole kertoneet tästä vielä kenellekkään, joten jos joku tästä minut/meidät tunnistaa, niin pitäkää vielä hetki omana tietonanne.

En ole vielä päättänyt, mitä teen tälle blogille. Jatkanko tätä vai en. Mutta ainakin jatkan muiden blogien seurailuja, se on varma.

Olen vähän malttamaton ihminen. Myönnetään.

Pissasin tikkuun jo perjantaina, no eihän siinä mitään näkynyt, kuin ehkä aavistuksen aavistus.
Pissasin uudelleen lauantaina ja siinä oli jo silmillä erotettava hailakka viiva.
Tänäaamuna kolmas testi näytti jo vahvempaa viivaa kuin lauantaina! (ei tietenkään yhtä vahva kuin kontrolliviiva, nyt on siis DPO13)

Onko tämä totta vai untako vain? Jos uneksin, niin älkää herättäkö minua vielä..
Olo on hämmentynyt, onnellinen, toiveikas. Kaikki voi mennä pieleen, mutta voi olla myös että kaikki menee hyvin.

Olen siis raskaana kunnes toisin todistetaan. Tämä oli ensimmäinen clomikierto, toinen kierto aukiolotutkimuksen jälkeen, toivottavasti tämä antaa toivoa jollekkin muulle.

Nyt on hieman parempi olo kuin edellisen kirjoituksen aikaan. Ei enää ketuta niin paljoa. Henkiset PMS oireet ovat siis väistyneet. Eikä fyysiset niin haittaakaan. Tänään siis OJP10.

Olen surullisena lukenut Mafaldan kuulumisia. Tulee niin elävästi mieleen oma keskenmeno, ja sen jälkeinen aika. Oikeastaan koko viime syksy taisi mennä melkoisessa sumussa ja pimeydessä. Onneksi tämä lisääntyvä valo auttaa ja aika on parantanut haavat. Vaikka kyllä ikävä aina välillä iskee. Ikävä juuri sitä pikkuista, jota sain kantaa hetken sisälläni. Ikäväämme hoitaen kävimme miehen laskemassa jouluna kynttilän muualle haudattujen omaisten muistomerkille, muistoksi pikkuiselle. Se tuntui molempien mielestä tärkeältä. Samalla toivoimme kynttilän toimivan laskeutumisvalona pikkuisemme seuraajalle. Kumpa tulisit jo!

Viikon päästä on vappu. Menkat alkaa varmaan keskiviikkona (TOIVOTTAVASTI EI). Mietin, viittiskö ees testailla ennen sitä? Ehkä tiistaina joka on OJP14. Hiljaisesti ja varovaisesti siis käännän katseeni ensi viikkoon. Toivottavasti viikonloppu saa ajatukset hetkeksi pois tästä asiasta.